Jälleenrakennettu kaupunki
Slaavilaisten kalastajien ja talonpoikien Elbe-joen varteen perustamasta kylästä kehittyi 1400-luvulla Saksin ruhtinaiden hallituskaupunki, jonka sittemmin Saksin vaaliruhtinas Fredrik August I (August II Väkevä, 1670-1733) - ollessaan samaan aikaan myös Puolan kuningas - nosti loistoon tuhlatessaan rahoja rakentamiseen ja taiteeseen. Hänen valtakaudellaan alkoi kehittyä Dresdenin pääosin barokkityylinen rakennuslinja.
Dresdeniä on sanottu yhdeksi Saksan kauneimmista kaupungeista. Historiallisista rakennuksistaan huolimatta Dresdenin vanha keskusta on käytännössä rakennettu 2. maailmansodan jälkeen kokonaan uudelleen kaupungin tuhouduttua sodan loppupuolella. Helmikuun 13.-15. päivinä 1945 liittoutuneiden lentokoneet pommittivat Dresdenin vanhan keskustan ja sen ympäriltä laajan alueen maan tasalle. Yli 25 000 ihmistä kuoli ja vanha keskusta oli muuttunut 18 miljoonan kuutiometrin kivimurskaksi. Jäljellejääneet Dresdenin asukkaat ja heidän jälkeläisensä ovat rakentaneet tuhotun kaupungin entiseen loistoonsa, vaikka aluksi harkittiinkin koko paikan hylkäämistä. Korjaustyö jatkuu edelleen.
2. maailmansodan raunioittaman Kurländer Palace'n entisöintiä Schießgaße'lla heinäkuussa 2006. Vasemmalla Albertinum.
Merkittävimmät vanhankaupungin nähtävyydet
Dresdenissä on lukuisia huomattavia historiallisia rakennuksia, jotka ovat peräisin 18. ja 19. vuosisadalta sekä puistoja 1500-luvulta viimevuosisadalla perustettuihin. Kaupungissa on arvokkaita taideteoksia ja jopa 13 000 muistomerkkiä. Dresdenin vanha keskusta ja 18km pitkä alue Elbe-joen laaksoa luoteessa sijaitsevasta Übigau'n palatsista ohi Dresdenin keskustan kaakkoon Pillnitz'in palatsille ja Elbe-joen saarelle kuuluu UNESCON maalmanperintökohteisiin. Oheiseen karttaan on merkitty merkittävimmät vanhankaupungin kohteet.
Kartan kohteet: 1. Synagoga, 2. Albertinum, 3. Georg-Treu Platz, 4. Brühlschen Garten und Brühlsche Terasse, 5. Dresdenin linnoitus, 6. Taideakatemia, 7. Fürstenzug, 8. Liikennemuseo, 9. Hofkirche, 10. Semper-ooppera, 11. Zwinger, 12. Taschenberg-palatsi, 13. Residenzschloss, 14. Johanneum, 15. Frauenkirche, 16. Pääpoliisiasema.
Matkailija voi tutustua Elbe-joen laaksoon vanhoilla jokilaivoilla, joista vanhin, 1879 rakennettu, on edelleen käytössä. Kaupunkiin voi tutustua myös bussilla järjestetyillä kiertoajeluilla, joille pääsee mukaan eri paikoista. Lippuja myydään mm. Hofskirchen edessä.
Dresdenin kaupungin virallisilta kotisivuilta voit lukea englanniksi ja saksaksi kirjoitetun tiivistelmän Dresdenin historiaa.
Näytä Altstadt Dresden suuremmalla kartalla
Sijainti: 51.051986N, 13.738217E
Linkkejä:
Dresdenin kaupungin kotisivut: www.dresden.de
Webcam-kuvaa Neumarktilta (tunnin välein otetut kuvatallenteet vuodesta 2005 tähän päivään)
Dresdenin historiaa (www.dresden.de)
Dresden Wikipediassa (fi)
Dresden Wikipediassa (de)